keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Sny välimuistaminen :)


Kirje oli tänään tupsahtanut postilaatikkoon, sisältä löytyi kirje & MLL avain naru, jossa teksti; "Onni löytyy arjesta". Joka pitää kyllä niin paikkansa!! :)

Salainen neuleystäväni kyseli kirjeessään vaikka mitä, tässä osaan vastauksia :)
Muutettiin tähän omakotitaloon vasta vähän ennen uuttavuotta, sitä ennen asusteltiin kerrostalossa, joten puutarhajutut siellä jäivät vähän vähälle. Mutta viimekesänä meillä oli oma "pelto läntti" vanhemmillani. Siellä kasvatettiin kurkkuja, porkkanoita, perunoita, maissia, salaattia, retiisejä, kukka & parsakaalia, mansikoita ja mitäköhän muuta meillä oli siellä kasvamassa. :) Kovasti jo sormet syyhyää että tulisi kunnolla kevät, että pääsee suunnittelemaan ja laittelemaan kukkia yms. omalle pihalle :) Kasvihuonetta meiltä ei löydy, mutta sellaista "pienoismallia" eli sitä "kasvatuskaappia" olen katsellut ja himoinnut :) Sinne olisi kiva laittaa tomaatteja yms. kasvamaan :)
Yrtteihin en ole oikeastaan ikinä tutustunut, ja niiden kasvatus jäänyt vähälle. Tilliä ja ruohosipulia on vaan tullut kasvatettua :)

1 kommentti:

  1. Kiva, että kirje löysi tiensä perille. Ja kiitos vastauksestasi viherpeukalokysymyksiini! Ehkäpä tuleviin paketteihin eksyy jotain puutarhaan liittyvääkin.
    - Salainen neuleystäväsi, 14 -

    VastaaPoista